Sisustussuunnittelu ja tilan stailaus mielletään usein ylellisyydeksi.

Tosiasiassa suunnittelijan tarjoama apu säästää asiakkaan aikaa ja rahaa.

Haluan ohjata asiakkaat pois totutuista kaavoista ja suunnitella

yksilölliset ratkaisut lähtökohtana asiakkaan tarpeet ja mieltymykset.

Jokaisessa tilassa on jokin juju, joka pitää löytää ja tehdä näkyväksi.

Hankalilta tuntuvat ja epämiellyttävätkin asiat on muunnettavissa

esteettisesti miellyttäviksi ja mielenkiintoisiksi.

 

pic01 Rohkea punainen seinä jatkuu harmonisena linjana massiivisessa divaanisohvassa. pic03 Selkeitä ja puhtaita muotoja. Petri Salon maalaaman taulun keltainen jatkuu ruokailutilan yhdellä seinällä. pic05 Tilavassa kylpykeitaassa ilmavuutta ja ryhtiä antaa harkittu värien käyttö.
pic02 Esineistä kannattaa tehdä aseteltuja kokonaisuuksia. pic04 80-l kaapin ovet saivat uuden ilmeen. Maalasin oviin japanilais tyylisen maiseman öljyväreillä ja viimeistelin maalauksen kiiltolakkauksella. pic06 1850 rakennetun talon henki korostuu alkuperäisten pintojen esiin tuomisella. Kauniit holvikaaret korostuvat linjkakkailla jaguard silkkisillä verhoilla, jotka samalla häivyttävät aikoinaan epäonnistuneen modernin ikkunaremontin jäljet.